Käsityöläisyyden alkulähteillä osa 1.
Ensimmäinen haukeni
Blogin jatkaminen on ollut mielessä jo pidempään, mutta muut kiireet ovat menneet sen edelle. On ollut myös hiukan valinnan vaikeutta, että mistä teille kirjoittaisin. Päätös kuitenkin kirkastui, kun olin tyhjentämässä lapsuudenkotiani, sillä muistot veivät minut käsityöläisyyteni alkulähteille.
Vaikka varhaisimmat nikkarointimuistoni vievät minut mummulaan, jossa erilaisista rimoista, nauloista ja muusta saatavilla olevasta materiaalista kyhäsin alkeellisia leluja leikkeihini, niin koen, että varsinainen käsityöläisyyteni alkoi teini-iässä.
Isäni, innokas kalamies kun oli, tutustutti myös minut kalastuksen saloihin ja tutuksi tulivat niin onkiminen, pilkkiminen, kuin virvelöintikin. Varhaisin muistikuvani virvelöinnistä on Kokemäenjoelta, kalmuurilta, kun Mepsin kummikalalla nappasin elämäni ensimmäisen hauen. Hauki nappasi niin lähellä rantaa, ettei kokematon kalamies oikein ehtinyt tajuamaankaan, kun kala oli jo kuivalla maalla. Paino 1 kg ja isompi, kuin isäni tuolla reissulla nappaama.
Vaapputehtaan maalaamo
Meitä oli tuolloin aika iso joukko pikkukaupungin, Kokemäen, poikia, jotka kävivät ahkeraan kalassa. Siinä missä virvelöinti oli harrastus, niin onginnassa ja pilkkimisessä oikein kilpailtiin. Yhteistä oli myös kalastusvälineiden tuunaaminen ja itse tekeminen. Tehtyä tuli niin pilkkejä, pilkkivapoja, kohoja, kuin myös vaappuja. Vaappujen tekeminen oli se, johon tuli perehdyttyä enemmänkin.
Ihan ensimmäistä vaappua en kyllä muista, mutta veikkaan, ettei se kovin sulavalinjainen tai kummoisesti viimeistelty ollut. Apachi, tuon ajan suosituin laudemateriaali, toimi runkomateriaalina ja rautasahalla tehtyyn uraan sujahti pianolangasta väännetty ”kehikko” koukkuja varten. Tuon jälkeen ura täytettiin epoxilla, jonka jälkeen kiinnitettiin vielä uintilista, joka oli joko alumiinia tai muovia. Lopuksi vaapun niskaan maalia ja lakka.
Mitään omaa mallia en muista koskaan kehitelleeni, vaan se oli enemmänkin kaupallisten versioiden kopioimista ja varioimista. Kaverini Rikun kanssa keksimme myös nimen vaapputehtaallemme ja sekin oli Finlandia-uistinta mukaillen Sonlandia-uistin, kotikyläni Sonnilan mukaan.
En nyt enää tarkkaan muista, että montako vuotta noita tuli aikanaan väkerrettyä, mutta sen voin sanoa, että kyllä siinä taidot karttuivat ja viimeisimmät tehdyt vaaput kyllä kestivät jo hieman kriittisemmänkin tarkastelun.
Ensimmäinen kalan tuonut vaappu
Mitä kalansaaliiseen tulee, niin kyllä niillä saalistakin tuli ja näistä se ensimmäinen omatekoisella vaapulla saatu kala on jäänyt parhaiten mieleen. Olimme isäni ja kummisetäni kanssa eräänä syksynä vetämässä uistinta Kokemäen Sääksjärvellä, ja minulla oli siiman päässä hieman kookkaampi hopea/musta Nilsun kopio ja vaikka kummisetäni leukailikin, ettei tuolla tule, kuin katiskoita, niin siitä huolimatta hilasin tuolla veneeseen viiden kilon hauen. Toinen mieleen jäänyt saalis on kahden kilon kuha, joka iski punavalkoiseen pikkuvaappuun Pihlavanlahdella.
Ahvennahkavaappu
Rakkain tekemäni vaappu ei ole niinkään jäänyt mieleen saaliista, vaan siitä, että sen valmistaminen vaati paljon aikaa ja vaivaa. Tuolloin ilmestyneessä Kalamies-lehdessä oli kerran ohje kalannahkavaapun tekemiseen ja pitihän tuota kokeilla. Kalaksi valikoin tuolloin ahvenen. Ahven siksi, että sen nahka on paksumpi ja suomut tiukemmassa, kuin särkikaloilla. Ensin piti onkia noin tulevan vaapun kokoinen ahven, nylkeä se ja poistaa nahasta liha mahdollisimman tarkkaan. Puurungon päälle piti ensin liimata foliota, ja kuivatettu nahka vasta sen päälle. Vähän maalia selkäpuolelle ja useita kerroksia lakkaa nahan suojaksi.
Kuvat ja teksti Marko Seppälä/kotialbumi